6. tammikuuta – Pekingissä alkoivat salaiset oikeudenkäynnit vuoden 1989opiskelijamielenosoituksiin osallistuneita vastaan. Syytettyinä oli 70 henkilöä. Opiskelijajohtaja Wang Dan tuomittiin tammikuun lopulla neljäksi vuodeksi vankeuteen.
17. tammikuuta – Saksan liittopäivät valitsi Helmut Kohlin yhdistyneen Saksan ensimmäiseksi liittokansleriksi.
19. tammikuuta – Ainakin kolme Scud-ohjusta räjähti Tel Avivissa surmaten 17 ihmistä. Israel vannoi puolustautuvansa, mutta pidättäytyi hyökkäyksestä. Yhdysvallat siirsi Patriot-ohjuksia Israeliin.[2]
20. tammikuuta – Irakin televisio haastatteli alas ammuttuja koalition lentäjiä. Saudi-Arabiaan ammuttiin kymmenen ohjusta, joista ohjustentorjunta ampui alas yhdeksän ja yksi putosi mereen.[2]
22. tammikuuta – Irakilaiset sytyttivät tulee Kuwaitin öljylähteitä ja öljysäiliöitä. Kuusi ohjusta ammuttiin Saudi-Arabiaan ja yksi osui Tel Aviviin.[2]
26. tammikuuta – Ensimmäisessä ilmataistelussa Yhdysvaltain F-15-koneet pudottivat kolme Irakin MiG-23-konetta. Irakilaiset koneet laskeutuvat turvaan Iraniin. Persianlahteen päästetty öljy uhkaa Saudi-Arabian teollisuutta, suolanpoistolaitoksia ja meren eliöstöä.[2]
30. tammikuuta – Irakin joukot etenevät panssarivaunuin Saudi-Arabian puolelle, missä niitä ovat vastassa Yhdysvaltain merijalkaväki, Saudien ja Qatarin joukot. Yhdysvallat menetti 11 sotilasta. Saudit ja qatarilaiset valtaavat seuraavana päivänä takaisin Khafjin kylän.[2]
12. helmikuuta – Vuoden 1989 Pekingin opiskelijamielenosoitusten pääideologeiksi nimetyt kaksi kiinalaistatoisinajattelijaa tuomittiin "laittomien järjestöjen perustamisesta" ja "kumouksellisesta toiminnasta" 13 vuoden vankeuteen.
13. helmikuuta – Häivepommittajien pudottamat laserohjatut pommit tuhosivat bunkkerin Bagdadissa. Irakin hallitus väittää 500 siviilin saaneen surmansa. Yhdysvallat väitti bunkkerin olleen sotilaskohde.[2]
15. helmikuuta – Irak tarjoutui vetäytymään Kuwaitista, jos Israel vetäytyisi miehitetyiltä arabien mailta, Irakin velat annettaisiin anteeksi ja liittouma maksaisi Irakin jälleenrakennuksen. Presidentti Bush tyrmäsi tarjouksen huijauksena.[2]
16. helmikuuta – Yhdysvaltain USS Tripoli ja USS Princeton vaurioituivat miinoista Persianlahdella.[2]
16. helmikuuta – Koleran ilmoitettiin leviävän Perussa. Tautiin oli tammikuun alusta lähtien sairastunut noin 13 000 ihmistä, joista oli kuollut lähes sata.
21. helmikuuta – Neuvostoliitto ilmoitti päässeensä sopimukseen Irakin kanssa sen vetäytymisestä. Presidentti Bush hylkäsi tarjouksen.[2]
22. helmikuuta – Irakilaiset sytyttivät tuleen kuudenneksen Kuwaitin 950 öljylähteestä.[2]
22. helmikuuta – Presidentti Ramiz Alia otti henkilökohtaisesti vallan käsiinsä Albaniassa. Neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui mielenosoittajien ja poliisin yhteenotossa Tiranassa.
25. helmikuuta – Persianlahden sota: Saddam Hussein ilmoitti joukkojen vetäytyvän Kuwaitista Neuvostoliiton rauhanehdotuksen mukaan. Scud-ohjus osui parakkiin Saudi-Arabiassa ja surmasi 28 yhdysvaltalaista sotilasta.[2]
25. helmikuuta – Varsovan liitto päätettiin lakkauttaa sotilaallisena järjestönä.
25. helmikuuta – Oikeudenkäynti Bulgarian entistä puoluejohtajaa Todor Zivkovia vastaan alkoi maan pääkaupungissa Sofiassa. Zivkovia syytettiin valtion varojen kavaltamisesta. Myöhemmin häntä vastaan nostettiin syyte myös maanpetoksesta, koska hän oli suunnitellut Bulgarian liittämistä Neuvostoliittoon.
26. helmikuuta – Saddam Hussein ilmoitti joukkojen vetäytyvän täydellisesti. Irakilaisia on otettu vangiksi 30 000 ja päivän aikana lukema nousee 63 000.
26. helmikuuta – Lähes kaikki Euroopan talouskomission (ECE) jäsenmaat, myös Suomi, allekirjoittivat sopimuksen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA). Sopimus velvoitti jäsenmaat selvittämään suurten taloushankkeiden vaikutukset ympäristöön ennen niiden toteuttamista.
27. helmikuuta – Persianlahden sota päättyi tulitaukoon Irakin ja liittouman joukkojen välillä.[2]
Maaliskuu
3. maaliskuuta – Amatöörikuvaaja George Holliday nauhoitti Los Angelesin poliisin pahoinpitelemässä Rodney Kingia. Vuotta myöhemmin jury hylkäsi syytteet LAPD:n poliiseja vastaan, mikä johti nelipäiväisiin mellakoihin Yhdysvalloissa, joissa kuoli 55 ihmistä ja tuhottiin omaisuutta miljardin dollarin arvosta.[3]
4. maaliskuuta – Neuvostoliiton parlamentti ratifioi Saksojen yhdistymissopimuksen. Saksassa olevien neuvostojoukkojen kotiuttamisaikataulu jätettiin kuitenkin vielä avoimeksi.
13. maaliskuuta – Itä-Saksan entinen puoluejohtaja Erich Honecker siirrettiin Berliinin lähellä sijaitsevasta sotilassairaalasta Neuvostoliittoon, mikä nostatti vastalauseiden myrskyn Saksassa.
17. maaliskuuta – Suomessa pidettiin eduskuntavaalit. Vaaleihin asetti ehdokkaita kaikkiaan 17 puoluetta, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomen Keskusta lisäsi paikkalukuaan 15:llä, kun taas SDP menetti kahdeksan ja Kokoomus peräti 13 paikkaa.
4. huhtikuuta – Uusi eduskunta kokoontui. Puhemieheksi valittiin Keskustan Esko Aho, ensimmäiseksi varapuhemieheksi SDP:n Saara-Maria Paakkinen ja toiseksi varapuhemieheksi Kokoomuksen Ritva Laurila.
9. huhtikuuta – Saksan hallitus vahvisti tiedot, joiden mukaan Itä-Saksan salainen poliisi Stasi ja länsisaksalainen terrorijärjestö Punainen armeijakunta (RAF) olivat olleet läheisessä yhteistyössä 1970- ja 1980-luvuilla.
18. huhtikuuta – Irak luovutti kemiallisten aseiden materiaalia YK:n tarkastajille ja ilmoitti, ettei sillä ole biologisia aseita.
24. huhtikuuta – Etelä-Afrikan presidentti Frederik de Klerk kävi Tanskassa lyhyellä vierailulla. Tämä oli hänen ensimmäinen käyntinsä Pohjoismaissa. Tanskan kansankäräjillä ei päästy vasemmiston vastustuksen vuoksi päättämään Etelä-Afrikan vastaisten pakotteiden poistamisesta.
30. huhtikuuta – Kaksi entisen Itä-Saksan symbolia siirtyi historiaan. Viimeiset Trabant-autot valmistuivat ja lentoyhtiö Interflug teki viimeiset reittilentonsa. Tuhansia ihmisiä jäi työttömiksi yhtiöiden toiminnan loppuessa.
30. huhtikuuta – Eduskunnan puhemiehistöön tuli muutoksia Ahon hallituksen nimityksen jälkeen. Puhemieheksi valittiin Kokoomuksen Ilkka Suominen ja toiseksi varapuhemieheksi Keskustan Mikko Pesälä.
23. kesäkuuta – Norjan kuningas Harald V ja kuningatar Sonja siunattiin tehtäviinsä Trondheimin tuomiokirkossa tuhat vuotta vanhojen perinteiden mukaan. Mielipidemittausten mukaan 84 prosenttia norjalaisista kannatti monarkiaa.
26. kesäkuuta – Kahdeksan tutkijaa aloitti Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa Biosfääri II -kokeilun sulkeutumalla pinta-alaltaan 1,3 hehtaarin suuruisen lasikuvun alle. Kokeilun tarkoituksena oli kehittää itsenäinen, ekologisessa tasapainossa oleva elinympäristö, joka voisi toimia Maan ilmakehän ulkopuolella. Kokeilun piti kestää kaksi vuotta, mutta se ajautui vaikeuksiin ja keskeytettiin heinäkuussa 1992.
28. kesäkuuta – Sosialististen maiden talousjärjestön SEVin toiminta päättyi virallisesti.
1. heinäkuuta – Maailman ensimmäinen GSM-verkko (Radiolinja) aloitti toimintansa Suomessa.
7. heinäkuuta – Brionin sopimus päätti kymmenpäiväisen sodan Slovenian ja Jugoslavian välillä ja viivytti Slovenian ja Kroatian itsenäistymistä kolmella kuukaudella.
21. heinäkuuta – Somalian sisällissodan osapuolet solmivat tulitauon ja sopivat vallanjaosta. Presidentiksi valittiin Ali Mahdi Mohamed kahdeksi vuodeksi.
28. heinäkuuta – Saksan ympäristöviranomaiset arvioivat, että entisen Itä-Saksan alueen ympäristön puhdistaminen länsieurooppalaiselle tasolle vaatii yli 10 miljardia Suomen markkaa kymmenen vuoden aikana.
1. elokuuta – Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush piti Ukrainassa vieraillessaan ns. Chicken Kiev -puheen, jossa hän varoitti ettei Yhdysvallat tue "paikallisdespotismiin" johtavia itsenäistymishankkeita ja varoitti etnisestä vihasta lähtevästä nationalismista.
21.–30. syyskuuta – IAEA:n tarkastajat löysivät Irakin salaisen ydinohjelman dokumentit, jotka viranomaiset takavarikoivat estäen tarkastajia lähtemästä elleivät he luovuttaisi kaikkia dokumentteja. Tästä seurasi nelipäiväinen pattitilanne. Irak luovutti, kun YK:n turvallisuusneuvosto uhkasi seuraamuksilla.
5. lokakuuta – Ukrainan presidentti Leonid Kravtshuk pyysi maailman juutalaisilta anteeksi ukrainalaisten osallistumista Natsi-Saksan juutalaisia vastaan tekemiin rikoksiin toisen maailmansodan aikana. Syyskuun lopussa oli tullut kuluneeksi 50 vuotta Babi Jarin rotkossa lähellä Kiovaa toimeenpannusta verilöylystä, jossa oli ammuttu lähes 34 000 juutalaista.
18. lokakuuta – Neuvostoliitto ja Israel solmivat uudelleen 24 vuotta poikki olleet diplomaattisuhteensa, jotka olivat katkenneet vuoden 1967kuuden päivän sodan vuoksi.
3. marraskuuta – Suomi ja Neuvostoliitto pääsivät yksimielisyyteen uudesta naapurisopimuksesta. Paineet YYA-sopimuksen purkamiseksi olivat kasvaneet Saksan yhdistymisen jälkeen.
12. marraskuuta – Indonesian joukkojen tekemässä verilöylyssä Dilin Santa Cruzin hautausmaalla tapettiin ainakin 271 itätimorilaista ja saman verran ihmisiä katosi.[5]
18. marraskuuta – Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg pyysi eroa virastaan, mutta presidentti Mauno Koivisto pyysi häntä jatkamaan. Myös pankin johtokunnan jäsen Kalevi Sorsa oli pyytänyt eroa, mutta perui anomuksensa keskusteltuaan Koiviston kanssa. Kullberg ja Sorsa olivat vastustaneet markan devalvointia.
22. marraskuuta – Eduskunta hylkäsi kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukosen eroanomuksen. Stenius-Kaukonen oli perustellut anomustaan "politiikan moraalisella rappiolla".
8. joulukuuta – Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY), jonka päämaja sijoitettiin Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin.
26. joulukuuta – Neuvostoliiton Korkein neuvosto kokoontui ja päätti Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton purkamisesta.
27. joulukuuta – SAS:n lentokone MD-81 syöksyi maahan Etelä-Ruotsissa. Koneessa oli 122 matkustajaa ja 7 miehistön jäsentä, jotka kaikki selviytyivät hengissä ja joista vain 23 loukkaantui.
31. joulukuuta – Neuvostoliitto lakkasi lopullisesti olemasta.
More about 1991: best of 1991 2004, disc one all their greatest hit 1991 2001, 1 1961 1991 3 bootleg rare series unreleased vols, 1979 1991 change greatest hit starships ten years, eric whitacre the complete a cappella works 1991 2001, billboard top hit 1991, 1987 1991 death pixies, the secret garden 1991 original broadway cast, the collection 1991 1998,