10. maaliskuuta – NASDAQ-pörssin kaikkien aikojen ennätys: 5048 pistettä.
15. maaliskuuta – Suomen Keskustan puheenjohtaja Esko Aho pyysi virkavapautta kansanedustajan tehtävistä siirtyäkseen opiskelemaan ja luennoimaan Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Eduskunnan puhemiesneuvosto ei puoltanut Ahon hakemusta.
31. maaliskuuta – Helsingin hovioikeus muutti kansanedustaja Rainer Erlundille käräjäoikeudessa langetetun tuomion. Erlund tuomittiin nyt lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä 45 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin. Syyte kotirauhan rikkomisesta hylättiin. RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam pyysi eduskuntaa selvittämään, voiko Erlund jatkaa kansanedustajana, mutta prosessi keskeytyi Erlundin kuoltua 16. huhtikuuta.
14. huhtikuuta – Maunulan kaupunginosassa Helsingissä sijainneesta kerrostaloasunnosta löytyi miehen ruumis, joka sai kansan suussa nimen "Maunulan muumio". Miehen todettiin olleen kuolleena noin kuusi vuotta. Julkisuudessa heräsi keskustelu yksinäisten, syrjäytyneiden ihmisten asemasta Suomessa.
23. huhtikuuta – Filippiiniläiset sissit kaappasivat 11 turistia ja kymmenen sukelluslomakohteen työntekijää Malesiasta ja veivät heidät pienelle Jolon saarelle Filippiineille. Panttivankien joukossa oli kaksi suomalaista, Seppo Fränti ja Risto Vahanen.
25. huhtikuuta – Eduskunta myönsi Esko Aholle vajaan vuoden virkavapauden kansanedustajan työstä äänin 91-77.
13. toukokuuta – Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 560 loukkaantui ilotulitevaraston räjähdyksessä Enscheden kaupungissa Alankomaissa. Räjähdys tuhosi yli 400 rakennusta.
20. toukokuuta – Yli tuhat mielenosoittajaa muodosti ihmisketjun Lapinlahden sairaalan ympärille Helsingissä. Mielenosoittajat vaativat sairaalan säilyttämistä psykiatrisena hoitolaitoksena.
2. kesäkuuta – Ikaalisten käräjäoikeus tuomitsi jääkiekkoilija Teemu Selänteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta lähes 260 000 markan sakkoihin. Selänne oli ajanut kolarin jääkiekkojohtaja, kansanedustaja Kalervo Kummolan kanssa Ikaalisissa heinäkuussa 1999.
12. kesäkuuta – Helsingin kaupunki juhli 450-vuotispäiväänsä.
30. kesäkuuta – Yhdeksän nuorta kuoli ja yli 20 loukkaantui Roskilden rockfestivaaleilla Tanskassa syntyneessä tungoksessa. Esiintymislavan eteen pakkautuneista osa kaatui ja jäi takaa tulevien jalkoihin.
24. elokuuta – Linjebussin nimi muutettiin Suomessa muotoon Connex Finland Oy. Tytäryhtiöiden/aputoiminimien nimenmuutokset tapahtuivat seuraavasti: Linjebuss Vantaa - Connex Vantaa, Linjebuss Espoo - Connex Espoo ja Sirolan Liikenne - Connex Helsinki.
3. syyskuuta – Presidentti Urho Kekkosen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi paljastettiin Hakasalmen puistossa Helsingissä kuvanveistäjä Pekka Jylhän teos Lähde. Pääministeri Paavo Lipponen aiheutti juhlatunnelmaan särön arvostelemalla puheessaan kovin sanoin Kekkosen sisäpoliittista vallankäyttöä.
17. syyskuuta – Noin 7000 aktivistia muodosti ihmisketjun kiisteltyjen VR:n makasiinien ympärille Helsingin keskustassa. Mielenosoittajat vaativat makasiinien säilyttämistä ja kunnostamista.
1. lokakuuta – Maailman tunnetuimpiin pikkuautoihin kuuluvan Minin valmistus päättyi Isossa-Britanniassa. Autoa oli tehty noin viisi miljoonaa kappaletta.
12. lokakuuta – Adenissa JemenissäUSS Cole -hävittäjä vaurioitui pahasti, kun pieni räjähteillä lastattu vene törmäsi sen kylkeen. 17 miehistön jäsentä kuoli ja 39 haavoittui.
12. lokakuuta – Pääministeri Paavo Lipponen avasi liikenteelle valtatie 3:n moottoritieosuudenSääksmäen Jutikkalasta Lempäälän Kuljuun. Näin otettiin käyttöön Suomen pisin moottoritie.
15. lokakuuta – Kymmeniätuhansia kaloja kuoli kalankasvattamolla Vammalassa, kun läheiseltä tynnyrinpuhdistamolta pääsi jokeen myrkyllisiä pesuaineita.
31. lokakuuta – Viimeinen Multics-käyttöjärjestelmää ajanut tietokone poistettiin käytöstä.
Lokakuu – Helsingin hovioikeus alensi Suomen Tietotoimiston hiihtäjä Jari Räsäselle maksettavaksi määrättyjä korvauksia ja poisti kokonaan suurimmalle osalle Suomen Hiihtoliiton johtohenkilöistä määrätyt korvaukset. Mm. Esko Aho ja Marjo Matikainen-Kallström jäivät ilman niitä. Päätoimittaja Kari Väisäselle ja toimittaja Johanna Aatsalo-Salliselle langetetut ehdolliset vankeustuomiot lievennettiin sakoiksi. Räsänen, Hiihtoliitto ja valtionsyyttäjä ilmoittivat tyytymättömyytensä ratkaisuun ja hakivat valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.
1. marraskuuta – Turun seudun käräjäoikeus tuomitsi niin sanotut Euran Daltonit eli Leevi, Erkki, Pekka ja Lasse Koistisen ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Veljekset olivat tehneet Lounais-Suomen alueella yli sata varkautta vuosina 1997-1999.
20. joulukuuta – Nokian kirkkovaltuusto päätti, ettei kirkossa järjestettyjä suosittuja torstai-iltoja jatketa. Tilaisuudet järjestänyt kirkkoherra Markku Koivisto pyysi virkavapaata ja sanoi herätysliikkeen jatkavan Nokian herätys -nimisenä yhdistyksenä.
24. joulukuuta – Helsingin ja Tallinnan välillä 20 vuotta liikennöinyt autolautta Georg Ots teki viimeisen matkansa.
Suosittu virtuaalihotelli Habbo avasi ovensa ensimmäisenä maailmassa Suomessa. Tuolloin Habbo Hotellin nimi oli HotelliKultakala. Myöhemmin Hotelli Kultakala laajeni muihin maihin ja nimikin kansainvälistyi.
Brittiläinen Stagecoach-yhtiö myi pohjoismaiset toimintonsa, Stagecoach Finlandin ja ruotsalaisen Swebusin norjalaiselle Concordia Busille. Suomen yhtiön nimi muutettiin Concordia Bus Finlandiksi.