|
Article on other languages: |
Alikersantti on armeijassa käytetty aliupseeriston sotilasarvo. Alikersantti on alin aliupseeriarvo ja sen arvomerkkinä käytetään Suomessa kahta arvomerkkikulmaa. Alikersanttia alempi arvo on korpraali ja ylempi kersantti. Suomessa alikersantit toimivat useimmiten ryhmänjohtajina, joskus, erikoisaselajeissa, myös ryhmän varajohtajina. Lisäksi eräissä teknisissä tehtävissä, muun muassa elektroniikka-asentajina, palveleville varusmiehille annetaan aliupseerikoulutus. Suomessa alikersanteiksi koulutetaan noin viidennes ikäluokasta. Koulutus tapahtuu peruskoulutuskauden jälkeen aliupseerikurssilla, joka kestää kolme ja puoli kuukautta lukuun ottamatta eräitä erikoiskursseja. Aliupseerikurssin jälkeen alikersantit osallistuvat miehistön kouluttamiseen. Myöhemmin palveluksen aikana osa alikersanteista voidaan joko sodan ajan sijoituksensa tai erinomaisen palveluksen perusteella ylentää kersanteiksi. Reservissä alikersantiksi voidaan ylentää korpraali, joka on palvellut kertausharjoituksissa vähintään 7 päivää ja sijoitettu aliupseerin arvoa vaativaan tehtävään. Ilman erityistä miehistöstä aliupseeriksi -kurssia tämä on käytännössä korkein miehistössä varusmiehenä palvelleelle mahdollinen sotilasarvo lukuun ottamatta kersantin sotilasarvoa, joka onkin miehistön käyneelle harvinaista.lähde? Anglosaksisissa maissa käytetty arvo Corporal vastaa suomalaista alikersanttia. Saksalainen vastaava arvo on Unteroffizier ja venäläinen arvo mladši seržant (младший сержант). Tunnettuja suomalaisia reservin alikersantteja
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.