|
Article on other languages:
|
Arkangeli (ven. Арха́нгельск, Arhangelsk, aikaisemmin Vienankaupunki[1]) on Pohjois-Venäjällä Vienanmeren kaakkoisnurkassa Vienanjoen suistossa sijaitseva kaupunki, jossa asuu noin 355 500 henkilöä. Arkangeli on samannimisen alueen eli oblastin pääkaupunki ja teollinen keskus, mutta myös kulttuurihistoriallinen Pomorjen alueen keskus.
Perustaminen satamaksiTsaari Iivana IV Julma antoi englantilaisille vuonna 1555 erivapauden harjoittaa kauppaa alueella. Hän perusti 1584 jokisuistoon kaupungin nimeltä Novaja Holmogory, Uusi Holmgård, joka sittemmin nimettiin läheisen luostarin mukaan Arkangeliksi, arkkienkeli Mikaelin kaupunki. Ennen Pietarin perustamista pääkaupungiksi ja Venäjän läntiseksi kauppasatamaksi 1703 tuli Arkangeliin jopa 126 laivaa vuodessa, mikä oli tuohon aikaan suuri määrä. Arkangeli oli tuolloin Venäjän ainoa satamakaupunki, ja sielläkin satama oli vuosittain jäässä noin kuuden kuukauden ajan. Tsaari Pietari Suuri perusti alueelle telakan. Venäjän sisällissodan aikana brittiläiset ja ranskalaiset joukot järjestivät Arkangelin alueella nk. Pohjois-Venäjän intervention. ElinkeinoelämäArkangelissa on nykyään rautatie etelään Vologdan kautta, ympärivuotisesti auki pidettävä kauppasatama, puunjalostusteollisuutta ja kalastusta. Seudun maaperässä on timantteja, öljyä ja bauksiittia. Arkangelissa on puunjalostusteollisuutta, mm. selluloosatehdas Solombalskissa ja läheiseen Novodvinskin kaupunkiin on ennen toista maailmansotaa perustettu kartonkitehdas, joka palkittiin puunjalostustehtaiden suuren isänmaallisen sodan parhaana punaisella lipulla. Kaupungissa saa yliopistotasoista koulutusta tekniikan, lääketieteen ja Pomorjen kulttuurin aloilta. Ilmastoltaan Arkangelin alue on Golfvirran vaikutuksesta Oulun seudun kaltaista karjatalousaluetta. Tiedemies Mihail Lomonosov ja kirjailija Fjodor Abramov ovat syntyisin Arkangelin seudulta. Yhteydet ja suhteetYstävyyskaupunkisuhteet Arkangelilla on seuraaviin kaupunkeihin: Emden, Słupsk, Vuoreija (Vardö), Kiiruna, Oulu, Pireus, Mulhouse ja Oregonin Portland. KuviaLähteet
Aiheesta muualla
Arkangelin alueen kaupungit
Koordinaatit:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.