|
Baarimestarin välineet ovat välineitä, joita tarvitaan drinkkien valmistukseen. Välineet voidaan luokitella karkeasti kolmeen pääryhmään jotka ovat: shakerit, jääastiat sekä tarvikkeet.
ShakeritShakeria (tunnetaan myös nimellä ravistin) käytetään silloin kun tarvitaan sekoittaa ainesosia jotka eivät normaalisti sekoittuisi hyvin keskenään (esimerkiksi kerma, sokeri, siirapit ja jotkin hedelmämehuista). ShakerShaker on yleensä teräksestä tai alumiinista valmistettu kaksi- (eli ranskalainen) tai kolmiosainen astia, jossa jääpalat sijoitetaan pohjalle, pikariin itse juoma ja ravistellaan. Kaksiosaista shakeria käytettäessä juoma siivilöidään lasiin valmistuksen jälkeen, kun taas kolmiosaiseen shakeriin kuuluu itsessään siivilä jolloin erillistä siivilöintiä ei tarvita. Tilavuudeltaan shakerit ovat yleensä 0,5 L ja 0,7 L välillä. Boston shakerBaarimestareiden suosima Boston shaker koostuu lasista ja pikarista materiaalin ollessa yleensä terästä. Boston shakerissa jäät sijoitetaan pikariin, sekoitettavat ainesosat lasiin ja ravistetaan. Ravistuksen jälkeen juoma siivilöidään tarjoiluastiaan aivan kuten kaksiosaisen shakerinkin tapauksessa. Tilavuudeltaan Boston shakerit ovat 0,5 L. BlenderBlenderiä (eli sähkökäyttöistä shakeria) käytetään kun juomassa käytetään esimerkiksi tuoreita hedelmiä tai marjoja. Blenderissä on sähkökäyttöinen moottori johon liitetään yleensä muovinen sekoitusastia. Sekoitusastian pohjalle kaadetaan sekoituksen vaativat ainesosat ja käytetään moottoria muutamien sekuntien ajan. Tilavuudeltaan blenderit ovat yleensä 0,5 L. JääastiatJääastioita ja -tarvikkeita käytetään jään säilömiseen, valmistamiseen ja murskaamiseen. JääastiaJääastia on tarkoitettu jääpalojen tai jäämurskan säilyttämiseen. Astia valmistetaan joko metallista tai lasista, ja yleensä astiassa olevien jäiden sulamista on hidastettu esimerkiksi korkilla. JäähdytinJäähdytin on jääastia jonka päälle asetetaan lasikehikko, valmistusmateriaalin ollessa lähestulkoon poikkeuksetta metalli. Yleensä lasit jäähdytetään pakastimessa, mutta jäähdytin mahdollistaa lasien jäähdyttämisen myös tiloissa joissa pakastinta ei ole. JäämurskainHyvin monet juomat tarvitsevat jäämurskaa. Jäämurskain murskaa jäitä yleensä käsikäyttöisesti kammen avulla. Joskus jäämurskaimen murskausastiaa voi käyttää myös jääastiana. Jäämurskain voidaan valmistaa metallista tai muovista. Jääpalapussit ja -muotitSilikonista tai muusta hyvin kylmää kestävästä materiaalista valmistettu astia tai pussi joka muotoilee veden sopivan muotoisiksi jääpaloiksi pakastimessa. Jääkauha ja jääpalapihditYleensä metallista valmistettu, jäiden ottamiseen tarkoitettu tarvike. Pihtejä käytetään yleensä kun jääpaloja tarvitaan yksi tai kaksi kappaletta, kauhaa taas jäämurskaan sekä useamman jääpalan ottamiseen kerralla. TarvikkeetTarvikkeilla baarimestarit toteuttavat osan alkuvalmisteluista, sekoittamisesta ja koristelemisesta. MitatMitat ovat tärkeä osa drinkkien valmistuksessa. Yleisimmin käytössä olevat mitat ovat 2 cl ja 4 cl mitat, ja monesti nämä kaksi ovatkin yhdistetty yhteen mittakuppiin siten, että toinen puoli on 2 cl ja toinen puoli on 4 cl kokoinen. Suurempia mittoja, 8 cl ja 12 cl, käytetään yleensä viinin annosteluun tai isojen drinkkien mikseri-juomia lisättäessä. Muiden mittojen mittaaminen tapahtuu yleensä joko silmämääräisesti tai muita tarvikkeita apuna käyttäen (kuten ripaus on sama kuin baarilusikan pesä ja pidentäjä annostellaan hyvin usein automaattihanasta). Toinen käytössä oleva mitta on annosteleva kaatonokka, joka päästää kerrallaan pullosta 2 - 4 cl sisällöstä, ja vaatii tämän jälkeen 'ilmauksen' (eli pullo tulee nostaa pystyyn) ennen uuden annoksen päästämistä. Oikeiden mittasuhteiden käyttö on tärkeää maun ja lainsäädännöllisten seikkojen vuoksi. SekoittajatSekoittajat hoitavat eri juomien sekoittamisen. Hyvin yleinen sekoittaja on baarilusikka, joka koostuu pienestä pesästä ja pitkästä, kierretystä varresta. Lisäksi sekoittajana voidaan käyttää samppanjavispilää tai drinkkisekoittajaa. VeitsetHyvin useasti drinkki koristellaan hedelmällä, ja tämän koristeen luomiseksi baarimestari tarvitsee veistä. Yleensä käytössä ovat terävä baariveitsi hedelmien paloittelua sekä muotoilua varten. Veitsi soveltuu myös moniin muihin asioihin. HedelmämurskaimetJoskus juoma saattaa vaatia hedelmämurskaa (kuten kaipiroska). Tätä varten on kehitetty hedelmänuija, joka survoo ja murskaa hedelmät helposti. Yleensä materiaalina on puu tai sähkökäyttöisen murskaimen ollessa metalli. Muut tarvikkeetBaarimestari tarvitsee myös muita tarvikkeita kuten:
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.