|
Article on other languages:
|
Cambridge (ˈkeɪmbrɪdʒ) on vanha yliopistokaupunki Englannissa noin 80 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Se on ympäröivän Cambridgeshiren keskus. Lähiseutuja, etenkin Thames-joen laaksoa, kutsutaan myös 'Piisuoksi' (Silicon Fen) sen ympärille kehittyneiden korkean teknologian yritysten ja tutkimuslaitosten takia. Cambridgen 114 797 asukkaasta (2003) 22 000 on opiskelijoita, ja kaupunki tunnetaankin ennen kaikkea siitä, että siellä sijaitsee toinen Englannin kahdesta arvostetuimmasta yliopistosta, Cambridgen yliopisto. Yliopisto on hallitseva koko kaupungin rakenteessa. Keskustassa on lukuisia collegeja sekä yliopiston hallintorakennuksia, joista osa on rakennettu jo keskiajalla. Toinen Cambridgen tunnusmerkki on Cam-joki, joka virtaa kaupungin läpi. Etenkin kesäisin se on täynnä turisteja erityisissä tasapohjaisissa punt-veneissä, joita työnnetään eteenpäin pitkällä, niin ikään punt-nimisellä sauvalla. Joen takapuoli, nimeltään The Backs, on myös suosittu turistikohde. Parhaimman kuvan kaupungista yliopistokaupunkina saakin, jos kulkee edestakaisin joen yli eri collegejen läpi. (Queens', King's, Clare, Trinity ja St. John's Collegeilla on maata joen molemmin puolin.) Muita mielenkiintoisia kohteita Cambridgessa ovat esimerkiksi yliopiston museo, Fitzwilliam Museum, King's Collegen kappeli (kuvassa), sekä kasvitieteellinen puutarha.
HistoriaaAlueella on ollut asutusta jo ennen Rooman valtakunnan aikaa. Varhaisin selkeä todiste asutuksesta, kokoelma metsästysvälineitä, on Pronssiajan lopulta, vuoden 1000 eaa. paikkeilta. Alueen kehitys alkoi roomalaisten hyökkäyksestä Britanniaan n. 40 jaa. 'Castle Hill' teki Cambridgesta sopivan paikan sotilastukikohdalle, josta olisi helppo puolustaa Cam-jokea. Se oli myös Via Devandan, joka yhdisti Colchesterin ja Lincolnin kaupungit. Roomalaiset ovat saattaneet kutsua paikkaa nimellä Duropons. Alueella voi yhä nähdä roomalaisia teitä ja muureja. Roomalaisten lähdön jälkeen saksit ottivat alueen haltuunsa. Alueelta on löytynyt heidän hautapaikkojaan. Näinä aikoina Cambridge hyötyi hyvistä kauppayhteyksistään muuten vaikeasti tavoitettavissa olevaan suoalueeseen Cambridgeshiren koillisosassa. 600-lukuun mennessä vierailijat ilmoittivat, että Cambridge oli pahasti rappeutunut. cambridge mainitaan Anglosaksien kronikassa nimellä Grantebrycge. Tämä on aikaisin viittaus siltaan Cambridgessa. Viikinkien saapuminen Cambridgeen mainitaan Anglosaksien kronikassa vuonna 875. Danelagen astui kaupungissa voimaan vuonna 878. Viikinkien vilkkaan kaupankäynnin ansiosta Cambridge kasvoi nopeasti. Tänä ajanjaksona kaupungin keskusta siirtyi Caste Hilliltä joen vasemmalle rannalle. Viikinkien ajan jälkeen saksit palasivat valtaan lyhyeksi ajaksi. Vuonna 1068, kaksi vuotta Englannin valloituksen jälkeen Vilhelm Valloittaja rakennutti linnan Castle Hillille. Normanniaikoina kaupungin nimi oli muuttunut muotoihin Grentabrige ja Cantebrigge, ja jokea kutsuttiin nimellä Granta. Ajan mittaan kaupungin nimi muuttui Cambridgeksi, mutta jokea kutsuttiin silti Grantaksi - nykyäänkin sitä kutsutaan usein sillä nimellä. Nimi Cam otettiin käyttöön vasta myöhemmin. Yliopiston syntyVuonna 1209 Oxfordissa riehuvilta väkijoukoilta pakenevat oppilaat tulivat Cambridgeen ja perustivat sinne yliopiston. Vanhin jäljellä oleva yliopisto, Peterhouse, perustettiin vuonna 1284. Yhtä Cambridgen tunnetuimmista rakennuksista, King's Collegen kappelia, alettiin rakentaa vuonna 1446. Projekti saatiin päätökseen vuonna 1515, kun Englannin kuninkaana oli Henrik VIII. Vaikka Cambridgessä oli yliopisto, sitä ei tunnustettu kaupungiksi ennen vuotta 1951, koska siellä ei ole katedraalia. Katso myösAiheesta muuallaMore about Cambridge: cambridge university, cambridge ontario, flight to cambridge, cambridge vacation, cambridge dictionary, cambridge hotel, cambridge home, cambridge companion, cambridge soundworks, |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.