|
Article on other languages: |
Norman Colin Dexter OBE (29. syyskuuta 1930) on englantilainen rikoskirjailija. Hän on syntynyt Stamfordissa Lincolnshiressä ja hänet tunnetaan ennen muuta Komisario Morse -dekkareistaan. Dexter on suorittanut loppututkinnon Cambridgen yliopistossa, minkä jälkeen hän on opettanut kreikkaa ja latinaa muun muassa Oxfordin yliopistossa. Hänen laaja lukeneisuutensa näkyy myös Morse-dekkareissa, esimerkiksi lukujen alkusitaateissa, jotka on valikoitu usein maailmankirjallisuuden klassikoista. Ensimmäinen Morse-romaani, Viimeinen bussi Woodstockiin, ilmestyi vuonna 1975. Rikoksia ratkova komisario muistuttaa paljossa luojaansa – kumpikin harrastaa muun muassa ristikoita ja Wagnerin musiikkia. Morse myös ikääntyy samassa tahdissa kuin Dexter itse. Suurin osa romaaneista sijoittuu Dexterin kotikaupunkiin Oxfordiin, jonka paikallistuntu välittyykin vahvana. Rikoskirjallisuuden historiassa tarinat muistuttavat lähinnä Agatha Christien tyylistä palapelidekkaria. Watson-hahmoa niissä edustaa Morsen apulainen, ylikonstaapeli Lewis. Morse-romaaneja on ilmestynyt kaikkiaan 13. Niitä on käännetty parillekymmenelle kielelle. Lisäksi Dexter on julkaissut novellikokoelman Viimeinen puhelu, joka koostuu yhdestätoista Morse-kertomuksesta. Dexterille on myönnetty kahdesti sekä Kultainen että Hopeinen tikari, jotka ovat arvostettuja brittiläisiä rikoskirjallisuuspalkintoja. Romaanit on sovitettu suosiota saaneiksi televisioelokuviksi, Morsen pääroolissa näyttelijä John Thaw. Dexter itse on esiintynyt miltei jokaisessa Morse-televisioelokuvassa cameo-roolissa. Morse-bibliografia
Aiheesta muualla
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.