|
Article on other languages:
|
Kuuraketti (Moonraker) on Lewis Gilbertin ohjaama 11. James Bond -elokuva vuodelta 1979. Elokuvassa James Bondia näyttelee Roger Moore. Kuuraketin tunnuskappaleen esitti Shirley Bassey. Hän on myös laulanut Kultasormi ja Timantit ovat ikuisia -elokuvien tunnusmusiikit. 11. Bond-leffan piti olla Erittäin salainen, mutta EON-tuotantoyhtiö halusi oman avaruuselokuvan, Kuuraketin, joka oli EON:in vastaus ensimmäiseen Tähtien sota -elokuvaan.
Näyttelijät
JuoniYksi avaruussukkuloista kaapataan kesken kuljetuksen Yhdysvalloissa. 007 lähetetään selvittelemään sukkulan tapausta. Hän matkustaa Kaliforniaan tapaamaan Drax Indrustries -yhtiön johtajaa Hugo Draxia sekä tapaa siellä samalla Changin ja Holly Goodheadin. Draxin kehotuksesta Chang yrittää tappaa Bondin painovoimasimulaattorissa, mutta ei saa Bondia hengiltä. Bond löytää yöllä Draxin työhuoneesta piilotetun kassakaapin ja saa vihjeitä tämän suunnitelmista. Hän lähtee Venetsiaan, jossa hän jälleen tapaa Goodheadin. Venetsiassa Bond saa selville, että Goodhead on CIA-agentti. Bond löytää Venetsiasta Draxin salaisen labran, josta hän ottaa näytteen hermokaasusta, jota Drax aikoo käyttää suunnitelmassaan. Bond tapaa Draxin kätyrin Changin ja tappelee hänen kanssaan. Tie vie Rio de Janeiroon, jossa 007 kohtaa jälleen Jawsin, tällä kertaa köysiradalla. Kohtauksen jälkeen Jaws tapaa Dollyn. Bond ja Goodhead kaapataan, mutta Bond pääsee pakoon. Q analysoi 007:n hermokaasun, joka oli valmistettu harvinaisesta orkidealajista, jota Q:n mukaan kasvaa Amazonin yläjuoksuilla. Amazonilla Bond veneilee ja tapaa taas Jawsin. Ajojahti päättyy, kun vesiputouksen edessä Bond ottaa veneestä riippuliitimen ja liitää karkuun. 007 löytää sademetsän keskelle rakennetun Draxin sukkulalaukaisukeskuksen, jossa Bond joutuu uimaan anakondan kanssa. Drax heittää Bondin ja Goodheadin sukkulan laukaisualustalle, mutta he pakenevat ilmastoventtiiliä pitkin. Sitten Bond ja Goodhead hiipivät kuudenteen kuurakettiin. Draxin avaruusasemalla Bond ja Goodhead tuhoavat tutkanhäirintälaitteen ja se kutsuu USA:n sukkulan paikalle. Sillä aikaa Drax kertoi suunnitelmastaan toteutaa "Nooan arkki" eli hän aikoo luoda oman imperiumin. Samalla hän on laukaissut jo 3 hermokaasupalloa. 007 saa Jawsin puolelleen, kun tämä ymmärsi, että Drax käyttää häntä hyväkseen. Yhdysvaltain joukot hyökkäävät avaruusasemalle, Bond jahtaa Draxia ja ampuu Q:n antamalla rannepyssyllä. Bond työntää Draxin ilmalukkokammioon ja tämä lentää avaruuteen. Bond, Goodhead, Jaws ja Dolly pelastuvat tuhoutuneelta avaruusasemalta. Bond alkaa Goodheadin kanssa metsästää Draxin lähettämiä palloja. Bond ampui Goodheadin avustuksella pallot ja lähtivät he kiertämään maapalloa sukkulalla. Tapahtuma- ja kuvauspaikatTapahtumapaikat Kuvauspaikat
Q-laitteistoa
Goodheadin laitteistoa, joita Bond kokeili:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.