|
Article on other languages:
|
Texas (suomeksi myös Teksas) on pinta-alaltaan Yhdysvaltain toiseksi suurin osavaltio Alaskan jälkeen ja toiseksi suurin myös väestöltään Kalifornian jälkeen. Texas julistautui itsenäiseksi 1836 ja liittyi Yhdysvaltoihin vuonna 1845 28. osavaltiona. Texasilla on yhteistä rajaa Meksikon kanssa. Idässä Texas rajoittuu Louisinan ja Arkansasin, pohjoisessa Oklahoman ja lännessä Uuden Meksikon osavaltioon.
Texasin kartta (iso kartta)
HistoriaTexasin alueella asuneisiin intiaaniheimoihin kuuluivat apassit, atakapan-, bidai-, caddo-, comanche-, cherokee-, kiowa-, tonkawa- ja wichitaheimot. Ensimmäisenä eurooppalaisena Texasin alueelle saapui konkistadori Álvar Núñez Cabeza de Vaca 1528. Ennen vuotta 1821 Texas kuului Espanjan Uuden-Espanjan siirtokuntaan. Kun Meksiko itsenäistyi, Texas jäi sen osaksi. Vuonna 1823 kolmesataa perhettä asettui Stephen F. Austinin johdolla Brazosjoen varsille. Siirtolaisia ärsyttivät Meksikon hallituksen orjuuden kielto, uudisasukkaiden riisuminen aseista ja laittomien siirtolaisten karkottaminen takaisin Yhdysvaltoihin. Vihamielisyydet Meksikon ja Texasin välillä alkoivat lokakuussa 1835 San Antonion kaupungin lähettyvillä. Meksikolainen kenraali Martín Perfecto de Cos antautui kapinallisille taistelussa lähellä La Bahían kaupunkia, ja tästä suuttuneena Meksikon armeijan komentaja Antonio López de Santa Anna lähti 6100 miehen armeijansa kanssa kohti San Antoniota. Hänellä oli tarkoituksenaan vangita koko Texasin johto, ja 23. helmikuuta 1836 hän hyökkäsi San Antonioon. Kaupunkia ja sen puolustusta oli johtamassa eversti William Barret Travis 189-miehisen, pääosin vapaaehtoisista koostuvan joukkonsa kanssa. Tuossa joukossa oli taistelijoita 28 eri osavaltiosta ja maasta, joista kuuluisimpia olivat Jim Bowie ja David Crockett. Alamo on lähetysasema San Antoniossa, joka toimi yhden ratkaisutaistelun näyttämönä, Meksikon armeija kärsi siellä noin 400 sotilaan menetykset kun taisteluun osallistui noin 1600 heidän miestään. Texasilaisten tappiot olivat noin 300 miestä. Taistelu kesti 13 päivää, texasilaisten kieltäyessä antautumasta. Meksikolaisen valloitettua Alamon he teloittivat kaikki henkiin jääneet miespuoliset puolustajat, joidenkin tietojen mukaan myös Jim Bowien ja Davey Crockettin. Vuonna 1836 3. maaliskuuta texasilaiset julistautuivat itsenäisiksi Alamon puolustajien siitä tietämättä. 21. huhtikuuta Sam Houstonin johtama Texasin 910 mieheen kutistunut armeija, hyökkäsi San Jacinton taistelussa 1250 miehen Meksikon armeijan kimppuun. Taistelussa noin 600 meksikolaista sai surmansa ja 650 vangittiin, myös joukkoja johtanut kenraali ja Meksikon presidentti Antonio López de Santa Anna saatiin vangiksi seuraavana päivänä. Hän oli pukeutunut vangittaessa tavallisen sotilaan univormuun, ilmeisesti pelätessään kostoa Alamon tapahtumista. Meksikon armeijan komentajat Vicente Filisola ja José de Urrea määräsivät joukot vetäytymään Rio Grande joen eteläpuolelle. Antonio López de Santa Anna vapautettiin itsenäisyystunnustusta vastaan. Vuonna 1845 Texas hyväksyttiin jäseneksi Yhdysvaltoihin. Sopimus oli molemmille osapuolille hyödyllinen, koska itsenäinen Texas oli yksinään hyvin heikko. 1846 ja 1847 Texas kävi jälleen rajasotaa Meksikon kanssa. Sisällissodan aikana Texas erosi unionista, mutta hyväksyttiin jälleen jäseneksi 1870. TalousToiseen maailmansotaan asti Texas oli pääasiassa maatalousosavaltio. Vuonna 1926 120 000 asukkaan San Antonio oli suurin kaupunki. Vastoin yleistä mielikuvaa pääasiallinen elinkeino ei ole koskaan ollut karjatalous, vaan alkuajoista lähtien puuvillanviljelys ennen öljyteollisuuden syntyä. Texasin talous perustuu tietotekniikalle, öljylle ja maakaasulle, energiantuotannolle, maataloudelle ja teollisuustuotannolle. Osavaltiolla on kaksi taloudellista keskusta: Houstonin alue ja Dallas/Fort Worth Metroplex. Houston on petrokemian teollisuuden ja biolääketieteellisen tutkimuksen keskus kun taas Dallas on keskittynyt maatalouteen ja tietotekniikkaan. Texasin kasvu liitetään usein työpaikkojen saatavuuteen, asumisen edullisuuteen (vaikka Dallasin ja Houstonin alueiden hintataso on noussut, se ei ole noussut yhtä korkeaksi kuin esimerkiksi San Franciscossa), henkilökohtaisen tuloveron puuttumiseen, yleisesti alhaiseen verotukseen ja rajalliseen liiketoiminnan säätelyyn, hallituksen rajalliseen valtaan ja suosiolliseen ilmastoon monilla osavaltion alueilla. Terveydenhoito ja lääketieteellinen tutkimusHoustoniin on sijoittunut maailmankuulu Texas Medical Center, joka sisältää maailman laajimman keskittymän tutkimus- ja terveydenhoitolaitoksia. Joitakin akateemisista ja tutkimuksellista terveysinstituutioista ovat Baylor College of Medicine, university of texas Health Science Center at Houston, ja The university of texas M. D. Anderson Cancer Center. M. D. Anderson Cancer Center on laajalti tunnustettu yhtenä maailman tuottavimmista ja korkeatasoisimmista akateemisista instituutioista, jotka ovat keskittyneet syöpäpotilaiden hoitoon, tutkimukseen, koulutukseen sekä syövän ennaltaehkäisyyn. Muita huomattavia terveydenhoidon ja lääketieteellisen tutkimuksen keskuksia osavaltiossa ovat South Texas Medical Center, San Antoniossa, ja UT Southwestern Medical Center, Dallasissa. university of texas Medical Branch (UTMB) Galvestonissa omaa myös ainoan yksityisen Biosafety Level 4-normit täyttävän laboratorion Yhdysvalloissa. VäestöVuoden 2004 tilaston mukaan osavaltion väkiluku oli 22 490 022. Näistä 3 450 500 (15,6 %) on ulkomaalaissyntyisiä. Lisäksi osavaltiossa arvioidaan olevan 1,2 miljoonaa laitonta siirtolaista. Väkiluku kasvoi 5,5 miljoonaa vuodesta 1990 vuoteen 2004 (32,4 %) KoulutusColleget ja yliopistotTexasin yliopistojärjestelmä, jonka loi Texasin perustuslaki vuonna 1876, sisältää yhdeksän akateemista yliopistoa ja kuusi terveysinstituutiota. Järjestelmään kirjautui vuonna 2004 yhteensä 182 752 opiskelijaa tehden siitä korkeakoulutuksen laajimman järjestelmän Yhdysvalloissa. Vuonna 2004 university of texas at Austin, joka on suurin yksikkö Texasin yliopistojärjestelmässä, ylläpiti 50 377 opiskelijapaikkaa. Houstonissa sijaitsee hyvin tunnettu ja menestyksekäs yksityinen Ricen yliopisto, jolla on yksi maailman suurimmista lahjoitusvarannoista. Opiskelija-aines on erittäin korkeatasoista. Yliopisto ylläpitää erilaisia tutkimuslaitoksia ja laboratorioita. HallitusTexasin pääkaupunki on Austin. Osavaltion Capitol muistuttaa liittovaltion Capitol-rakennusta Washington DC:ssä, mutta on tehty vaaleanpunaisesta graniitista ja sen huipulla on "vapauden jumalattaren" patsas pitämässä viisikärkistä Texasin tähteä. Kuten useat muut eteläisten osavaltioiden capitolit, se katsoo etelään pohjoisen sijasta. Capitol-rakennus rakennettiin tarkoituksella seitsemän jalkaa korkeammaksi kuin liittovaltion capitol, mutta se ei ole niin massiivinen. Republikaani Rick Perry on toiminut Texasin kuvernöörinä joulukuusta 2000 lähtien, kun George W. Bush jätti toimen ottaakseen presidentinviran vastaan. Kaksi republikaania edustaa Texasia Yhdysvaltain senaatissa: Kay Bailey Hutchison (vuodesta 1993) ja John Cornyn (vuodesta 2002). Texasilla on 32 edustajaa Yhdysvaltain edustajainhuoneessa: 21 republikaania ja 11 demokraattia. Texasin perustuslaki, joka otettiin käyttöön 1876, on liittovaltion toiseksi vanhin. PolitiikkaTexasin politiikka hallitsee republikaanipuolue. Demokraatit eivät ole onnistuneet saamaan virkoja osavaltion vaaleissa sitten vuoden 1994. Osavaltiossa ei ole tuloveroa, yritysverotus on matala ja osavaltion lainsäädäntöelimet kokoontuvat vain kerran kahdessa vuodessa. Kuvernööri on ollut vuodesta 2000 Rick Perry. Häntä edelsi George W. Bush 1995–2000. Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
More about Texas: houston texas real estate, texas real estate, san antonio texas real estate, texas map, texas holdem, texas roadhouse, austin texas, university of texas, houston texas, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.