The Property of a Lady

Article on other languages:

del.icio.us del.icio.us
Digg Digg
Furl Furl
Reddit Reddit
Rojo Rojo
Add to OnlyWire

The Property of a Lady oli 1990 aloitettu projekti, jonka oli tarkoitus olla 17:s James Bond elokuva ja Timothy Daltonin kolmas tähditys Bond-roolissa. Projekti alkoi 1990 käsikirjoituksen suunnittelulla ja sopimus-, sekä tuotantoasioiden järjestelemisellä. Käsikirjoitus perustui osittain Ian Flemingin lyhyeen novellitarina -sarjaan "Octopussy, The Living Daylights And The Property of a Lady".

Alfonse M. Ruggiero Jr. valittiin käsikirjoittajaksi ja myöhemmin Michael G. Wilson tiimeineen, sekä uusi käsikirjoittaja päätyivät tulokseen, jonka mukaan seitsemännentoista Bond -elokuvan ensi-ilta olisi loppuvuodesta 1991, kaksi vuotta 007 ja lupa tappaan jälkeen.

Daltonin oli alun perinkin tarkoitus näytellä Bondia kolmesti. Sen jälkeen olisi pohdittu vaihtoehtoa vielä Timothyn neljännestä paluusta rooliin (Goldeneye). Ongelmia aiheuttivat kuitenkin Daltonin edellisen Bondin huonohko menestyminen Yhdysvalloissa ja MGM:n talouspoliittiset riidat. Näin ollen sopimusten solmimisen pahasti takkuunnuttua kuvausten aloittaminen venyi ja venyi ja lopulta idea hylättiin 1993. Tämän jälkeen päädyttiin kuvaamaan "Goldeneye" (007 - Kultainen silmä), jossa Daltonin oli vihdoinkin tarkoitus päästä esittämään kolmannen kerran sivistynyttä, mutta tappavaa brittiagenttia. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Dalton oli neljän vuoden odottelun ja raskaiden sopimusneuvottelujen jälkeen niin väsynyt ja turhautunut, että päätti vetäytyä roolista ja antaa tilaa uudelle näyttelijälle. Daltonin kolmas tähditys Bondina olisi voinut tasapainottaa hänen asemaansa brittiagenttina myös niiden joukossa, jotka eivät tunteneet Flemingin romaaneja. Kun näyttelijän viimeinen elokuva jäikin tekemättä, se osittain keskeytti Daltonin työn tuoda Ian Flemingin alkuperäinen James Bond valkokankaalle. Timothy Daltonin viimeinen ja kokonaisuudessaan seitsemäs Bond -mahdollisuus umpeutui 1994 kun mies vetäytyi roolista virallisesti ja Pierce Brosnanin oli aika tuoda Bond 90-luvulle, kylmän sodan jälkeiseen aikaan.

Ohessa englanniksi "The Property of a Ladyn" synopsis:

Unofficial Synopsis = MI6 receives a letter threatening the destruction of a secret government lab in Scotland. A week later, with no further contact or ransom demands, the lab is mysteriously destroyed. James Bond is dispatched by MI6 under the guidance of Nigel Yupland to assess the threat. Following his only lead, Bond tracks down master thief Connie Webb and discovers her sinister dealings with Kohoni Industries. Bond journeys to Japan to offer Connie the chance to broker a deal and sell a high-tech computer chip to her contacts. Escaping from certain death at the hands of twin assassins - the Kohoni brothers - Bond pursues Connie to Hong Kong to meet with her buyers. Aided by veteran agent Denholm Crisp and Q, Bond must learn the true nature of Sir Henry Lee Ching's scheme, escape a Yakuzi assassin and deal with the Chinese Secret Service.After witnessing the aftermath of a nuclear meltdown in China caused by Sir Henry, Bond must stop him at all costs before he launches many more attacks - causing global pandemonium and sparking World War Three.

Myös Timothy Daltonin ystävän Anthony Hopkinsin oli tarkoitus näytellä elokuvassa. Ilmestyessään elokuva olisi ollut Daltonin kolmas Bond-elokuva. Robert Brown oli neljästä aiemmasta Bondista tuttu mies, jonka oli tarkoitus vielä kerran palata M:ksi tässä elokuvassa.

Lähteet: http://www.mi6.co.uk/sections/articles/bond_17_intro.php3

This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.