Väinö Valve

Väinö Lahja Rikhard Valve (ent. Vähätupa) (28. joulukuuta 1895, Lappeenranta - 11. maaliskuuta 1995, Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraali ja viimeinen elossa ollut jääkäri. Hän sai jääkärikoulutuksen Saksassa jääkäripataljoona 27:ssä ja osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella mm. Tampereen ja Viipurin taisteluissa. Hän toimi rannikkopuolustuksen ja merivoimien komentajana 1920-luvulta jatkosodan jälkeiseen aikaan saakka. Valve toimi puolustusministerinä 1. joulukuuta 1944 - 17. huhtikuuta 1945 ja oli perustamassa Sotaveteraanien veljesliittoa toimien sen puheenjohtajana 1943–56.

Perhe ja nuoruus

Väinö Vähätupa syntyi seppämestari Matti Richard Vähätuvan ja hänen puolisonsa Matilda Lehtisen perheeseen. Hän sai yleissivistävän koulutuksensa Lappeenrannan yhteiskoulussa, jota kävi viisi luokkaa. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereen teknillisen opiston oppilaaksi. Nämä opinnot katkesivat hänen lähtiessään jääkäriksi Saksaan. Nimi oli tällä välin vaihtunut Vähätuvasta patrioottiseksi Valveeksi.

Ensimmäinen avioliitto vuonna 1921 Margareta Helena Cornérin, kauppias Nikolai Cornérin ja Helena Sorjosen tyttären kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta lapset Mirja (s. 1922), Helena (Hänninen) (s. 1925) ja Sakari (s. 1928). Avioero v. 1948. Toinen avioliitto 1949: Aili Aune Haahden, rovasti Hannu Haahden ja Lovisa Gabriela Geitlinin tyttären kanssa.

Koulutus

Lappeenrannan yhteiskoulu (5/8), Tampereen tekninen opisto (1916), 7. luokka Lappeenrannan yhteiskoulu (1919), Sotakorkeakoulun komentajakurssi (1925–26), Sotakorkeakoulun meriosasto (1927–29), Sotakorkeakoulun yleisen osaston meripuolustuskurssi (1930) sekä opintomatkat Englantiin (1919), Saksaan (1929) ja Italiaan (1933)

Jääkärikoulutus

Jääkäripataljoona 27:n haupitsijaoksen toinen tykki tuliasemassa miehistöineen Riianlahdella syksyllä 1917.

Valve lähti Suomesta Ruotsiin hiihtäen Merenkurkun yli vievää etappireittiä yhdessä Toivo Winqvistin (myöh. Veistaro) kanssa yhtenä viimeisistä tätä reittiä käyttäneistä kelirikon ollessa jo meneillään. ^[1]

Valve kirjattiin Jääkäripataljoona 27:n täydennyskomppanian rulliin 1. toukokuuta 1916, mistä hänet siirrettiin jääkäritykistöön, haupitsipatteriin 17. marraskuuta. Valve oli mukana Riianlahden rannikon asemasodassa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet ylennettiin vuoden 1917 aikana hilfsgruppenführeriksi ja edelleen gruppenführeriksi.^[2]

Ura kotimaassa

Valve kuului 25. helmikuuta 1918 Suomeen saapuneeseen jääkäripataljoonan pääjoukkoon ja toimi Suomen sisällissodassa tulenjohtajana jääkäritykistössä. Valveen kyvyt huomattiin pian, ja hänen uransa eteni nopeasti sisällissodan jälkeen. Jo vuonna 1919 Valve sai komentoonsa kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan sijoitetun Raskaan tykistörykmentin. Vuonna 1921 Valve avioitui Margareta Helena Cornérin kanssa. Lapsia pariskunta sai yhteensä kolme.

Valve toimi rykmentin komentajana viisi vuotta, minkä jälkeen hänet siirrettiin rannikkotykistön komentajaksi.

Valveen johtaman rannikkotykistön pääaseistuksena olivat Venäjän laivastolta sisällissodassa vallatut kiinteät järeät rannikkotykit. Valveen johdolla rannikkopuolustuksen järjestely muunnettiin vastaamaan itsenäisen valtion tarpeita. Samalla Valveen tehtävät laajenivat ensin rannikkopuolustuksen, sitten merivoimien komentajuuteen. Tässä tehtävässä Valve pysyi myös sotien ajan. Talvisodan jälkeen Valve sai ylennyksen kenraaliluutnantiksi kiitoksena ansioistaan merivoimien johtajana.

Sodan jälkeen Valve toimi puolustusministerinä noin puolen vuoden ajan. Tämän jälkeen hän joutui valvontakomission painostuksen vuoksi siirtymään eläkkeelle vain 50-vuotiaana. Sodan jälkeisen ajan Valve kunnostautui veteraanijärjestöjen työssä. Vuonna 1992 presidentti Mauno Koivisto palkitsi Valveen näistä ansioista ylentämällä hänet jääkärikenraaliksi.

Väinö Valve oli kuollessaan vuonna 1995 viimeinen elossa ollut jääkäri. Hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin valtiojohdon kunnioittaessa hautajaisia läsnäolollaan Hietaniemen hautausmaalle.

Kunniamerkit

• Vapaudenristin suurristi
• Vapaudenristi 1 rintatähden ja tammenlehvän kera
• Vapaudenristi 1 rintatähden kera
• Vapaudenristi 3
• Vapaudenristi 4
• Suomen valkoisen ruusun komentaja 1
• Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi
• Vapaussodan muistomitali
• Talvisodan muistomitali
• Jatkosodan muistomitali
• Jääkärimerkki
• Mitali inhimillisestä auliudesta
• Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajiston kunniamerkki purppuranauhalla
• Saksan Kotkan Ritarikunnan suurristi
• Saksan Rautaristi 1
• Saksan Rautaristi 2
• Preussin Rautaristi 2
• Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniamerkki
• Tanskan Dannebrogin komentaja 2
• Viron Kotkaristin ritarikunnan komentaja 2
• Italian Kruunuritarikunnan suurupseeri
• Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan komentaja 2
• Puolan Polonia Restituten ritarikunnan komentaja 1
• Ruotsin Vaasan ritarikunnan komentaja 1
• Ruotsin Miekkaritarikunnan komentaja 2
• Lützower Jäger-juhlamitali 4.6.1994

Lähteet

• Markku Onttonen, Väinö Valve Viimeinen Jääkäri, WSOY ISBN 951-0-19863-3.
• Suomen Jääkärit, toim. Jaakko Suomalainen, Johannes Sundell, Emerik Olsoni ja Arno Jaatinen, Osakeyhtiö Sotakuvia Kuopio 1933

Viitteet

Kirjallisuutta

• Onttonen, Markku: Väinö Valve : viimeinen jääkäri. Porvoo Helsinki Juva : WSOY, 1994. ISBN 951-0-19863-3.
• Pohjamo, Eino: Hukkunut latu : kun nuoret miehet hiihtivät jääkäreiksi Merenkurkun yli 1916. Hämeenlinna : Karisto, 2001. ISBN 951-23-2401-6.
• Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938. ISBN puuttuu kirjasta.
• Anonyymi: Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957. ISBN puuttuu kirjasta.
• Uola, Mikko: Jääkärikenraalin vuosisata: Väinö Valve 1895-1995. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2001. ISBN 951-746-292-1.
• Väinö Valve in memoriam. Rannikon puolustaja 2/1995.
• Brantberg, Robert. Sotakenraalit