Vakoilu

Article on other languages:

Mata Hari, kuuluisa ensimmäisen maailmansodan ajan vakoilija

Vakoilu on luvatonta tiedustelutoimintaa, jonka avulla pyritään hankkimaan tietoa kohteen tietämättä ja tahdonvastaisesti. Vakoilun kohteena on yleensä valtion hallinto tai sotilaallinen organisaatio, yksittäinen henkilö tai henkilöjoukko, jokin teollisuuden haara tai yksittäinen yritys, jolloin on kyse teollisuusvakoilusta. Vakoilu on siten myös yksi organisaatioiden tiedonhankintakeinoista. Organisaatiossa toimivat vakoojat, jotka ovat soluttautuneet tiettyihin kohteisiin paljastamaan tietoa ja välittämään sitä organisaatiolle. Vakoilukeinoja ovat ihmisten eli vakoojien suorittama vakoilu, apuvälineiden käyttö (mm. vakoilusatelliitit) ja salakuuntelu. Vakoilua suoritetaan monella tasolla.

Yksittäisen ihmisen vakoilu keskittyy esimerkiksi kohteen sijaintiin ja tekemisiin. Henkilön yhteyksiä toisiin henkilöihin voidaan myös vakoilla kun halutaan saada tietoa verkostoista. Erityinen laji vakoilua on aviopuolison uskottomuuden vakoilu. Tähän voidaan käyttää yksityisetsiviä. Henkilökohtaista vakoilua sanotaan myös varjostukseksi.

Teollisuusvakoilussa kohdeyrityksestä vakoillaan tuotantoprosessien menetelmiä, muotoilua ja käytettyjä raaka-aineita, tuotesuunnitelmia sekä tulevaisuudensuunnitelmia.

Vakoilukohteina valtiotasolla voivat olla esimerkiksi ovat esimerkiksi vieraan maan strategiset sotilas- ja siviilikohteet kuten rakennukset, joukkojen sijoituskohteet, rautatiet ja ohjusasemat. Suurimittaisinta vakoilu on valtioiden välillä kriisitilanteissa, missä tiedustelua hoitaa nimetty organisaatio. Rauhan aikana sodan uhatessa vihollisesta tiedustellaan mahdollista sotilaallisia varustelutoimenpiteitä. Sodankäynnissä vakoilutulosten perusteella voidaan suunnitella vastatoimia vihollisen pyrkimyksiä estämään.

Elokuvateollisuudessa, kirjallisuudessa ja jossain määrin myös tietokonepeleissä vakoilu ja siihen liittyvä välineistö on erittäin suosittu aihe. Tunnetuin fiktiivinen vakooja lienee James Bond.

Vakoilu on myös lasten harjoittama leikki.

Sisällysluettelo

Vakoilun perusteet

Vakoiluun liittyy aina suhteellisen edun hankkimisen pyrkimys. Vakoiluun liittyvät keskeisesti:

  • vakoilutoiminta
  • vastatoiminta eli hyökkäys vakoilua vastaan (vastavakoilu) tai vakoojien paljastaminen
  • vastavastatoimi, eli suojautuminen vakoilua vastaan tapahtuvalta hyökkäykseltä; esimerkiksi omien vakoojien suojaus soluttautumalla vastustajan vastavakoiluorganisaatioon

Vakoilussa tämä periaate näkyy muun muassa kaksois- ja kolmoisagentteina sekä erillisinä vakoilu- ja vastavakoiluorganisaatioina NSA(CIA/FBI,MI6(Britannian ulkoinen) MI5(Britannian sisäinen), SVR/FSB(ent. KGB),SUPO,SÄPO.

Vakooja on agentti, joka toimii vakoilun kohteen tietämättä toimeksiantajansa (tavallisesti valtiollisen organisaation) eduksi. Kaksoisagentti on vakooja, joka toimii vakoilun kohteen eduksi varsinaista toimeksiantajaansa vastaan.

Vakoilumenetelmiä

Esimerkiksi venäläiset vakoojat houkuttelevat kohteensa liiketoiminnalta vaikuttavaan suhteeseen, joka perustuu tietojen ostamiselle, mutta kehittyy myöhemmin kohti vakoilutyötä.[1]

Venäjä käyttää tiedustelutoimintansa peitteenä suurlähetystöjä, edustustoja tai muita diplomaattista suojaa tarjoavia työpaikkoja[2]. Britanniassa venäläiset vakoojat toimivat Venäjän Kensingtonissa sijaitsevasta suurlähetystöstä, raportoiden tarkastajalle, joka tunnetaan nimellä "asukas"[3]. Venäläisen vakoilijan tyypillisiä peiteammatteja ovat diplomaatti, tutkija, toimittaja tai liikemies. Venäjän tiedustelutoiminnan tukena ja peitteenä on useita tutkimuslaitoksia ja yrityksiä.[2]

Venäjän vakoilun erikoisuus on illegaalitoiminta, jossa vakoojalle luodaan tai varastetaan kohdemaan kansalaisuus. Illegaalin synnyttäminen kestää kauan. Illegaalivakoilijoita käytetään kaikkein arkaluontoisimpiin tehtäviin, kuten tärkeimpien ilmiantajien kontaktihenkilöinä.[2]

Vakoojien valvonta vaatii paljon työväkeä, joka on toisinaan vaihdettava[4].

Vakoojat palaavat pitkiksi ajoiksi kotimaahansa ja ilmestyvät uudestaan vuosikymmenten jälkeen[5].

Vakoilussa käytetyt menetelmät muuttuvat ajan ja erityisesti tekniikan mukana. Tavallisen ihmisten tekemän vakoilun lisäksi on yhä keskeisemmäksi keinoksi noussut tekninen vakoilu. Laitteista ja tekniikoista voidaan mainita salakuuntelulaiteet, signaalitiedustelu, tiedustelusatelliitit, salaviestintämenetelmien kehittäminen ja paljastaminen sekä siepattujen laitteiden ja ohjelmistojen tutkimus. Erityisen merkittävä uusi tiedustelun väline on internet.

Päämäärät

Tavoitteisiin kuuluu sotilasvarustus, tieteellinen taitotieto, sisäpiirin poliittiset tiedot[6]; siviili- ja sotilaallisten hankkeiden arkaluontoinen teknologia[7]; taloudellinen tieto[8].

Venäjän ulkomaantiedustelu on keskittynyt politiikan ja sotilaallisten salaisuuksien vakoiluun, ei Venäjän taloudellisten intressien edistämiseen, uskoo tutkija Matti Lauha.[2]

Kohteet

  • Liikemiehet, joilla on pääsy arkaluontoiseen tietoon[9]
  • Toisinajattelijat kuten Boris Berezovsky[10]

Venäjän vakoilun kohteita ovat ulkopoliittinen päätöksentekokoneisto, asevoimat ja muut turvallisuuskoneistot. Kaikkein voimakkainta vakoilua Venäjä on kohdistanut Yhdysvaltain päätöksentekomekanismeihin tunkeutumalla erityisesti turvallisuuselimiin.[2] Supon tutkimusraportin mukaan vuosina 1992-2006 Yhdysvalloissa tuli ilmi seitsemän venäläistä vakoilutapausta[11]. Venäjän vakoilun muita pääkohteita ovat sen länsirajan valtiot sekä Kanada ja Japani[2]. Neljä venäläisen vakoilun tapausta on tullut julki Japanissa, Virossa, Ruotsissa ja Puolassa[11]. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta venäläiset vakoojat ovat vetäytyneet[2].

Vakoilun määrä

Hallituslähteen mukaan venäläiset agentit toimivat nykyään Britanniassa yhtä aktiivisesti kuin kylmän sodan huippuaikoina: ainakin 30:n venäläisen tiedustelu-upseerin tiedetään hankkivan itselleen brittiläisiä salaisuuksia.[12]

Vakoilu Suomessa

Lain näkökulmasta vakoilua käsitellään tarkemmin artikkelissa Maanpetos

Suomea vastaan toimineista vakoojista kuuluisin ja aikansa merkittävin vakoilija Neuvostoliitolle oli Vilho Pentikäinen. Hän muun muassa luovutti Suomi-konepistoolin piirustukset Neuvostoliitolle. Pentikäinen paljastui valokuvatessaan salaisia asiakirjoja ja hän loikkasi nopeasti Neuvostoliittoon.

Stasin arkistoista on löydetty suomalaisten asiamiesten ja yhteyshenkilöiden nimiä. Useat heistä ovat opiskelleet DDR:ssä. Kuuluisin tapaus lienee Alpo Rusi, jota epäiltiin vakoilusta vuonna 2003, koodinimenään Viulu. Hänen veljensä Jukka Rusi tunnusti luovuttaneensa asiakirjoja Stasille. Stasin pesänselvityksessä on löytynyt muun muassa niin sanottu Tiitisen lista, jossa on 20 suomalaista nimeä.

Suomesta karkotetaan vuosittain 2-3 diplomaattia, joista osa vakoiluepäilyjen takia. Supo pyrkii pitämään tapaukset vain poliittisen eliitin tietona.[2]

Vuosina 1992-2006 Suomessa tuli julkisuuteen kaksi tapausta, joissa vakoiltiin venäläisille: Ensimmäisessä ulkoministeriön työntekijä toimitti venäläisille EU:n salaisia asiakirjoja. Kaksi venäläistä illegaalia taas jäi kiinni Suomen tullissa matkalla Lontooseen.[11]

Tampereella toimiva Vakoilumuseo on maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo.

Vakoilun historia

Kiinalainen sotateoreetikko Sun Tzu kirjoitti vakoilijoiden käytöstä jo yli 2 000 vuotta sitten. Hän luokitteli salaiset asiamiehet viiteen tyyppiin:

  • paikallinen agentti on vihollisalueen ihminen, joka otetaan palvelukseen
  • salainen agentti on vihollisalueen viranhaltija, joka otetaan palvelukseen
  • kaksoisagentti on vihollisen vakoilija, joka otetaan palvelukseen
  • uhrattava agentti on oma vakoilija, jolle tahallisesti annetaan väärää tietoa
  • vakoilija on oma asioitsija, joka palaa tietojen kanssa

Sun Tzu totesi: "Salaiset operaatiot ovat olennaisia sodassa, niiden varassa on armeijan jokainen liike."

Kuuluisia vakoiluorganisaatioita

Kuuluisia vakoojia

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Sun Tzu: Sodankäynnin taito, Tietosanoma Oy 1998, ISBN 951-885-040-2
  • Markku Tasala - Operaatio Upsala

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 Tuomo Pietiläinen: Tutkimus: Venäjä vakoilee yhä eniten poliittista tietoa Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.
  3. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  4. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  5. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  6. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  7. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7078712.stm
  8. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7078712.stm
  9. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  10. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  11. 11,0 11,1 11,2 Paljastuneet venäläiset vakoilutapaukset Helsingin Sanomat. 28.9.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 1.10.2008.
  12. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm
  13. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/6452519.stm

This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.