|
Article on other languages:
|
Vodka yhdistetään yleensä Venäjään, josta tämän kuvan votka on kotoisin
Vodka tai votka (ven. во́дка, vodka) on kirkas ja tyypillisesti vahva väritön viina. Venäjän kielen sana vodka (lausutaan "votka") on diminutiivimuoto sanasta voda, vesi, siis vetinen eli kirkas.
ValmistusVodkaa on valmistettu satoja vuosia Venäjällä ja Puolassa. Ensimmäisen maailmansodan ja vallankumouksen jälkeen Smirnoff lähti Venäjältä ja aloitti vodkan valmistuksen Yhdysvalloissa kieltolain päättymisen jälkeen. Britanniassa vodkaa alettiin valmistaa vuonna 1952. Pohjoismaissa ensimmäiset vodkaksi brändätyt viinat tulivat myyntiin 1970-luvulla. Vodkan historian ehkä merkittävin tapahtuma oli kun Venäjän tsaari antoi 1800-luvun loppupuolella Dimitri Mendelejeville, muun muassa alkuaineiden jaksollisen järjestelmän kehittäjälle, tehtäväksi selvittää, minkä vahvuinen vodka on maukkainta juotavaksi. Vuosikausia kestäneet tutkimukset osoittivat Mendelejevin mukaan, että yhden litran vodkaa tulisi painaa täsmälleen 953 g huoneen lämmössä, ja sen alkoholipitoisuuden olisi oltava 40 %. Vodkan valmistus aloitetaan liottamalla vilja veteen ja antamalla sen käydä. Näin saatu rankki tislataan ensin kolonnissa väkiviinan vahvuuteen, ja tämän jälkeen laimentamalla se nautintavahvuuteen. Toisin kuin esimerkiksi konjakkia tai viskiä, vodkaa ei kypsytetä tislauksen jälkeen vaan se on valmista nautittavaksi. Tislaus erottaa aineesta epätoivotut epäpuhtaudet, kuten metanolin ja sikuna-alkoholit. Tislauksen jälkeen tisle laimennetaan veteen, jolloin saadaan 32–47 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävää nestettä. Lopuksi neste suodatetaan aktivoidun puuhiilisuodattimen läpi. Tuloksena syntyy vodkaa. EU:n määräysten mukaan vodkan minimivahvuus on 37,5 %. Lukuun ottamatta muutamia maustettuja versioita, vodka sisältää ainoastaan vettä ja etanolia. Vodkaa valmistetaan nykyään yleensä viljasta, mutta sitä voidaan tislata muistakin tärkkelystä sisältävistä aineksista. Euroopan unionin määräysten mukaan (vuodelta 1989) vodkaksi saa kutsua mistä tahansa maataloustuotteesta valmistettua alkoholia. Sen sijaan Suomi, Ruotsi ja Puola ovat ajaneet tiukempaa linjaa, jonka mukaan vodkan sallitut valmistusaineet olisivat ainoastaan vilja ja peruna. Monissa muissa maissa vodkaa valmistetaan myös esimerkiksi sokerijuurikkaan jalostuksesta jääneistä jätteitä, viinirypäleistä tai muista hedelmistä. Historiallisesti vodkaa on tehty Puolassa myös kivihiilestä ja Ruotsissa puuteollisuuden jätteistä. Sen sijaan Puolassa tehdyt kokeilut kanojen teurasjätteillä epäonnistuivat.[1] 19. kesäkuuta 2007 Euroopan parlamentti hyväksyi asetuksen, jonka mukaan vodkan raaka-aineita ei jatkossakaan rajoiteta. Jos vodka valmistetaan muusta ainesosista kuin viljasta tai perunoista, tästä on oltava maininta pullon etiketissä. Yleisimmät valmistusmaat ovat Venäjä, Puola, Suomi, Yhdysvallat, Kanada ja Ruotsi.[2] Vodka suomalaisessa lainsäädännössäNimityksiä "Suomalainen Vodka", "Finsk Vodka" tai "Vodka of Finland" voidaan Suomessa käyttää vain sellaisesta alkoholijuomasta, joka on valmistettu viljasta tai perunasta ja joka on kokonaan valmistettu ja pullotettu Suomessa.[3] "Asetus Euroopan talousyhteisön kanssa eräiden viinien ja väkevien alkoholijuomien kaupasta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta" mukaan vodka on "Suomesta peräisin oleva yksinomaan käymistietä saadusta viljamäskistä tislaamalla valmistettu votka, jonka alkoholipitoisuus on enintään 60 prosenttia tilavuudesta ja joka vastaa Yhteisössä ja sen jäsenvaltioissa voimassa olevia määräyksiä".[4] Esimerkiksi Koskenkorvan viina ei ole vodka, koska siihen on lisätty maun pehmentämiseksi pieni määrä sokeria. KäyttöVodkaa voidaan nauttia joko raakana, jolloin se usein jäähdytetään kylmäksi, tai vastaavasti juomasekoituksina. Perinteiseen venäläiseen ruokapöytään kuuluu vodkakarahvi, ja edelleen venäläisissä ravintoloissa vodka tilataan usein karahvi kerrallaan, tai ainakin paino-, ei tilavuusmitoissa. Vodkamerkkejä
Katso myösLähteet
More about Vodka: absolute vodka, grey goose vodka, vodka drink, skyy vodka, smirnoff vodka, vodka martini recipe, vodka sauce, vodka mixed drink, belvedere vodka, |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.