|
Article on other languages:
|
Wales (kymriksi Cymru, lat. Cambria) on yksi Yhdistyneen kuningaskunnan neljästä osasta.
HistoriaRooman valta levittäytyi myös Britannian länsiosaan, jossa kelttiheimoista, combrogii, muotoutui provinssi Cambria. Roomalainen sivistys levittäytyi Cambriaan, ja 300-luvulla myös kristinusko. Roomalaiset rakensivat sarjan linnoituksia maan eteläosaan, aina Carmartheniin (Maridunum) asti. Roomalaisten muistoa on myös Caerleonin (Isca) linnoitus, jonka amfiteatteri on Britannian parhaiten säilynyt. Roomalaisten vaikutus ulottui myös maan pohjoisosaan. Tarinan mukaan Magnus Maximus (335–388), yksi viimeisistä keisareista, nai Helenin (tai Elenin tai Selenin), segontiumilaisen heimopäällikön tyttären. Saksit eivät koskaan valloittaneet Walesia tiukan vastarinnan ja vuorisen maaston vuoksi. Saksikuningas Offa (757–796) rakennutti maansa rajalle vallin (Offa's Dyke) merkitsemään valtakuntansa rajaa. Osa 130 km pitkästä vallista on edelleen näkyvissä. Wales säilyi kelttien asuttaman alueena, vaikka kelttikansat hävisivät Englannista ja osittain Skotlannistakin. Wales säilyi myös kristittynä germaaniheimojen valloittaessa Englannin. Englannin normannit valloittivat Walesin 1066, mutta se jäi omien ruhtinaidensa hallitsemaksi vuoteen 1282, jolloin Englannin kuningas Edvard I löi Walesin viimeisen ruhtinaan, Llywelyn viimeisen (1228–1282, Llywelyn ap Gruffydd tai Llywelyn Ein Llyw Olaf). Edvard I pystytti monia linnoja pitääkseen Walesin hallinnassaan. Walesilaiset nousivat kapinaan monia kertoja ja 1400-luvun alussa Englannin parlamentti lakkautti Walesin parlamentin. Wales liitettiin lopullisesti Englantiin 1536 kuningas Henrik VIII:n aikana, englannista tehtiin virallinen kieli ja Englannin lait ulotettiin koskemaan walesilaisia. Nimi Wales on anglifioitua normanniranskaa. Normannit kutsuivat maan asukkaita nimellä galles, gallit (keltit), ja ajan myötä sananalkuinen g vokalisoitui puolivokaaliksi englannin kielessä. Omakielinen nimi Cymru puolestaan pohjautuu latinan nimeen Cambria, [kelttiläisten] combrogien maa. PolitiikkaWales sai oman parlamenttinsa, kansalliskokouksen, jälleen vuonna 1999. Brittimonarkian kruununperilliselle annetaan edelleen Walesin prinssin arvonimi, mutta hänellä ei ole mitään tekemistä maan hallinnon kanssa, ja arvonimi on ainoastaan symbolinen. Walesin prinssi Charlesin arvoon asettaminen tapahtui vuonna 1969 Caernarfonin linnassa Pohjois-Walesissa. MaantiedeWales on Ison-Britannian niemimaa. Englanti on sen rajanaapuri idässä, Bristolin kanaali etelässä ja Irlanninmeri lännessä ja pohjoisessa. Maan tiheimmin asutut ja teollistuneimmat alueet ovat Etelä-Walesissä, mukaan lukien pääkaupunki Cardiff ja kaksi muuta suurinta kaupunkia, Swansea ja Newport. Suurin osa Walesista on vuoristoista, etenkin pohjoinen- ja keskinen Wales. Korkein huippu on Snowdon (1 085 m). Pohjois- ja etelärannikoilla on muutamia saaria, joista Anglesey on suurin. Hallinnollinen jako
Wales jaettiin 1996 hallinnollisesti yhdeksään kreivikuntaan (county), 10 maaseutupiiriin (county borough) ja viiteen kaupunkiin (city). TalousOsa Walesistä on ollut teollistunutta jo 1700-luvulta. Walesissa on louhittu hiiltä, kuparia, rautaa, lyijyä, kultaa ja liuskekiveä. Teollisuus houkutteli runsaasti maahanmuuttajia 1800-luvulla, etenkin Cardiffin pohjoispuolisiin laaksoihin. VäestöjakaumaWalesin väestöstä on syntynyt Walesissa 75,39 % (vuoden 2001 väestönlaskenta) ja 20,32 % Englannissa. Väestöstä 14,42 % ilmoitti itsensä walesilaisiksi, mutta tulos on kiistanalainen, koska väestölaskentalomakkeessa ei annettu suoraan tätä vaihtoehtoa, vaan se piti itse kirjoittaa. 16,32 % yli kolmivuotiaasta väestöstä puhuu, lukee ja kirjoittaa kymrin kieltä. 71,57 % ei osaa kieltä ollenkaan. 4,93 % saa selvää puhutusta kymrin kielestä, ja 2,83 % osaa itse puhua, muttei kirjoittaa sitä. 1,37 % osaa puhua ja lukea, muttei kirjoittaa kieltä. Muut vaihtoehdot 2,98 %. Aiheesta muualla
More about Wales: north wales, lake wales real estate, lake wales, johnson and wales university, lake wales fl real estate, new south wales, prince of wales, map of wales, property wales, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.